lauantai 21. kesäkuuta 2014

Hävettää :)

Jälleen kerran oon ollu kyllä niin epäaktiivinen että jopa mun teini-ikäinen tytär on maininnu asiasta. Mutta jotain kerrottavaa teille on..

Viime syksynä siis isäni ja setäni avustuksella tehtiin perustukset talousrakennukselle. Tämän kesän dilemma on ollut lähinnä Kaarlelan perustukset. (Itse rakennus alkaa olemaan siinä mallilla että ulkovuoraus pois ja numerointia...) On vain hirmu vaikeaa löytää sellainen kaivinkoneurakoitsija joka olisi haluamani kaltainen ja keväällä laitoin uuden hakuun. Monien suositusten jälkeen löysin sopivan. Hänellä on nyt vain tällä hetkellä kiireitä koska on maatalousyrittäjä. Tämän kesän tavoite onkin että perustukset Kaarlelalle saataisiin valmiiksi. Aikani on tällä hetkellä vienyt toinen purkutuomion saanut talo joka tulee samalle tontille aikanaan. Siitä on toinen blogi nimeltään Leskisen kauppa.

Aivan laakereilla ei ole kuitenkaan  lepäilty. Yön pimeinä tunteina olen aloittanut Kaarlelan ikkunoiden kunnostamisen. Häpeäkseni joudun myöntämään että vaikka lähes neljä vuotta on takana rakennuskonservoinnin opintoja, tämä on ensimmäinen kerta kun ikkunoita korjaan. Persusta edellä on puuhun menty ja raamattuna oon käyttäny opusta nimeltään IKKUNAKIRJA jonka ovat luoneet Netta Böök ja Juulia Mikkola. Takana on kaksi särkynyttä ruutua mutta homma on äärimmäisen mielenkiintoista! Moni ei ikkunan korjaauksesta pidä mutta mulle se on hermojen lepuuttamista. Mielenkiintoiseksi työn tekee se että ikkunoja on erilaisia eli kitti-, lista- sekä urapuitemallisia.

Kylän paikallisaviisissa jo kerroinkin suunnitelmista mitkä koskevat Kaarlelaa. Aion aikanaan siitä yritystä joka tarjoaa aamiaismajoitusta sekä "elämysmatkailua". Paljon erilaisia eläimiä sekä pienimuotoista maanviljelyä. Kohteena varsinkin lapsiperheet. Ohessa järjestetään perinnerakentamiseen liittyviä kursseja sillä työ ei tule koskaan loppumaan mun markilta <3 nbsp="" p="">
Tämä mun projekti etenee monen mielestä varmaankin tuskallisen hitaasti, mutta mulle tahti on sopiva :)

Ihanaa juhannuksen jatkoa ihan jokaiselle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti